Tervetuloa tutustumaan Toholammin lukion kuvataiteilua -blogiimme!

Toholammin lukion ja yläkoulun kuvataiteen yhtenä oppilastöiden esittely- ja itsearviointipaikkana on tämä kuvataiteen blogi. Sivut tarjoavat kaikille kuviksen töille ja tekijöille mahdollisuuden näkymiseen muuallakin kuin koulun käytävillä ja oppilastöiden näyttelyssä.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Halloweenia odotellessa







Seitsemäsluokkalaisten kanssa tehtiin tänä vuonna rautalangasta hämähäkinverkkoja. Sai valita tekeekö kulmamallin vai ympyrämallin. Verkkoon sai laittaa halutessaan helmiä kastepisaroiksi ja maalata verkon ensin valkoiseksi ja sitten Taika glow pimeässä hohtavalla lakalla. Kuvissa luononvalossa hohto voi näkyä hieman vihertävänä sävynä. Pimeässä lakatut kohdat hohtavat aavemaisesti. Ryhmänä tähän aikaan vuodesta tulee töistä mieleen myös lumihiutaleet, jonka yksi oppilas halusikin ennemmin toteuttaa. Tekemisessä hyvänä apuna oli pöytään kiinnitys maalarinteipillä ja ympyrämallissa kannattaa kiinnittää yksi ylimääräinen "puolikas" keskelle tekemällä siihen koukku. Silloin loimilankoja on pariton määrä vuorotellen yli ja ali-pujottelua varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti