Tervetuloa tutustumaan Toholammin lukion kuvataiteilua -blogiimme!

Toholammin lukion ja yläkoulun kuvataiteen yhtenä oppilastöiden esittely- ja itsearviointipaikkana on tämä kuvataiteen blogi. Sivut tarjoavat kaikille kuviksen töille ja tekijöille mahdollisuuden näkymiseen muuallakin kuin koulun käytävillä ja oppilastöiden näyttelyssä.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Naivistinen kesämaisema


Naivismiin liittyy värikkyyttä, yksityiskohtia ja lapsenomaista kuvausta. Hain kuvia naivismista ja löysin erään miellyttävän, jossa oli sateenkaari. Ope-Heli kertoi kreikkalaisesta sateenkaari-jumalattaresta, jonka nimi on Iiris. Hän sanoi, että Iiris toimii viestinviejänä maan ja taivaan välillä. Sain idean siitä ja lähtökohtanani oli sateenkaari. Piirustelin lyijykynällä luonnoksen, mutten kovin tarkasti miettinyt yksityiskohtia. Aloitin maalaamisen taustasta. Eli käytännossä tein taulusta puoliksi vaalean sinisen ja puoliksi vaaleanvihreän. Sen jälkeen hahmottelin vuoristoa taustalle ja metsää sen eteen. Työn etuala näytti tyhjältä, joten päätin maalata järven. Järven ympärille tein heinäkasveja, ulpukoita ja lumpeita yksityiskohdaksi. Sitten työstin sateenkaarta ja etsiskelin sopivia värisävyjä. Tein auringon, sen eteen tummia pilviä ja sadepisaroita, joista sateenkaari saa alkunsa. Loppujen lopuksi Iiris, josta sain työhöni idean, jäi kokonaan työstä pois. Tämä siksi, koska ensinnäkin aika oli lopussa ja toiseksi työ ei tarvinnut mitään muuta. Naivismin yksityiskohtia yritin ilmentää metsällä ja lammikon ympäryställä. Värejä ainakaan ei työstä puutu ja vuoristo on kuvattu hyvin lapsenomaisen yksinkertaisesti. Työ ei vastaa alkuperäistä suunnitelmaani ja sateenkaari on turhan kulmikas, mutta muuten olen tyytyväinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti