Tervetuloa tutustumaan Toholammin lukion kuvataiteilua -blogiimme!

Toholammin lukion ja yläkoulun kuvataiteen yhtenä oppilastöiden esittely- ja itsearviointipaikkana on tämä kuvataiteen blogi. Sivut tarjoavat kaikille kuviksen töille ja tekijöille mahdollisuuden näkymiseen muuallakin kuin koulun käytävillä ja oppilastöiden näyttelyssä.

perjantai 2. joulukuuta 2011

näköisnukke-"Alfred"

Kuvissa näkyy otoksia tekstiilitaiteen kurrssin teoksen työvaiheista. Kyseessä oli siis nuken tekeminen. Olen jo pitempään ajatellut, että jos teen nuken siitä tulee haltia Taru sormusten herrasta -tyyliin. Keramiikan työissä aiheenaani oli viikinkien mytologiaa, josta Tolkienkin on ottanut mallia haltioihinsa. Siitä se sitten lähti.

Pää, kädet ja jalat muotiltiin superskulpt-massasta, foliosta, pahvista ja rautalangasta. Päämääränä oli käyttää massaa mahdollisimman vähän, vain pinnalla. Sen jälkeen massa kovetettiin uunissa. Se ei tosin sujunut ongelmitta. Kun raajat otettiin pois roikkumasta, huomattiin, että tyypiltä oli palanut nenä. Siinä sitten sitä pelastamaan. Päälle laitettiin massakerros sitä peittämään, eikä se mielestäni näyttänyt yhtä hyvältä kuin aluksi. Kuvista voi huomata myös kulmien ja huulien kärvähtäneen. Silmämunat paistettiin erikseen, laitettiin paikalleen ja tehtiin niille silmäluomet ennen
paistamista.



Seuraavaksi sitten asiat väännettiin rautalangasta, tai ainakin tyypin ranka. (En tule kovin hyvin toimeen rautalangan kanssa, joten tähän työvaiheeseen kului aikaa...) Rautalankakropan päälle kiedottiin jonkinmoista "lihasta", joka lopuksi sidottiin naruilla kiinni. (Opettaja näytti kuinka vähän lankaa tarvittaisiin vasta lopuksi, kun oikea tekniikka on hallussa-> oma väkerrykseni muistutti lähinnä joulukinkkua)

Tadah! Valmis työ. Ei se kyllä todella noin nopeasti käynyt...

Korva irtosi vähän väliä, tukkaa ja liimaa oli joka paikassa, puhumattakaan olemattomista ompelutaidoistani, jotka joutuivat koetukselle ensin "ihon"(sukkahousuista) tekemisessä ja myöhemmin vaatteiden tekemisessä. ...Jos nyt valitsisin tehtävän, en tekisi nukkea sen perusteella, että siinä on kamalasti työtä ja yksi kurssi ei ole ihanteellinen aikataulu. Työn tekemistä nimittäisin oppimiskokemukseksi.


Loppusilauksena kulmakarvat, tussilla pupillien piirtäminen, vyön ja korun palmikointi nahkanauhasta ja hieman pakkelia pintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti